perjantai 18. joulukuuta 2009

Riyadh ... Gallery

Torstaina, kuten luvatuksi tuli ... hankkiuduin sitten Riyadh Gallery ostarille "ostoksille". Puuh!! En suosittele kenellekään, missään, koskaan. Siis ostoshysteriaa. Eiköhän vietetä tämä joulu ihan vaan rakkaiden ystävien parissa ja lahjoitetaan toisillemme AIKAA.

Päivä alkoi kuntosalilla hikoille ja porealtaan lämmössä rentoutuen. Ei hassumpaa ajankulua viikonloppuun.
Salilta palaillessa poikkesin jäähdyttelemään hotellin puutarhaan. Kuinka ollakaan puutarhan tee-baari oli auki.



Siinä sitä sitten nautittiin vihreää teetä brittityyliin.... samalla sovittiin Eddyn kanssa, että ostoksille kannatta lähteä vasta viimeisen rukoushetken päätyttyä klo 7 pm. Tällä elämä tuntuu alkavan vasta viimeisen rukoushetken päätyttyä yleensäkin.

Kaiken laisissa ostosparatiiseissa sitä on tullut elämän aikana ahdistutuksi, mutta tämä Gallery oli kyllä ihan yli veto!



Muistkaa, että täällä ei ole joulua! Meno oli silti kuin Stokkan jouluruuhkassa, huhu. Edustettuina olivat mm. Sand, H&M ja Lindex! Mitään "alkuperäistä" ei kylläkään löytynyt. Vaikka tuskin sitä tunnistaisinkaan vaikka kävelisin päin. Kahden tunnin uuvuttavan tarpomisen jälkeen, olisi bisse ollut paikallaan, päätin luovuttaa. En oikein osaa tätä kuluttamisen juhlaa, menee aina suoraa laskuhumalan puolelle; sorry vaan kotiväki!

Paluumatkalla sitten nautin Riadin maisemista, joista tässä kuvatoimittajamme otoksia iloksenne.





















Kiinnittäkää huomiota ilman laatuun ja autojen määrään.




Tässä vielä se perunankuorija "liekeissä". Näin tunnelmiin ja näkymiin päättyy raportti tältä vuodelta. Palataan asiaan vuonna 2010.Muistakaa sijoittaa aikaan se on kaikkein arvokkainta.

torstai 17. joulukuuta 2009

Kamelinkaravainen pikkujoulu

Minulla on ilo ja kunnia kertoa, että blogi on saanut kuvatoimittajan! Tässä ensimmäinen kuvaraportti aavikolta.

"Naimme kameleita ja paijasimme niita"





Illan hämärtyessä:



Paikkalle saapui kaukaisia vieraita:

 

Riippuen tietysti siitä mistä asiaa katsoo...




Hyvää ja onnellista joulun odotusta kaikille! Muistakaa olla kilttejä tosillenne.

keskiviikko 16. joulukuuta 2009

Itsenäisyyspäivästä vielä... ja vähän muutakin

Tiedoksi kaikkein tirkistelyn haluisimmille! Itsenäisyyspäivän postia on nyt päivitetty osallistujilta kerjätyllä ja julkaisuluvan saaneilla kuvilla. Tirkistelkää täällä!

Täällä vietetään taas keskiviikkoillan huumaa! Ostin Carrefourista chili huurrettuja cashew pähkinöitä, halal chorizoa ja guava mehua (mikä anti-kliimaksi!). Nami nami. Näillä eväillä sitten pitäisi jaksaa huominen retki ostoshuumaan. Kohteena on lähiostarin lisäksi Riyadh Gallery.   Siellä on siis tuotu puro ja lampi ostariin sisälle... hmmmm? Katsokaa vaikka kuvia!
Loppupeleissä sielläkin saanee Visan vinkumaan... (kuin MTV3:n metrologien pikkujouluissa konsanaan...)  ja joulutunnelman näin nousuun, tietty. Siinäpä sitä onki vapaapäivälle ohjelmaa kerrakseen, varmasti rankempaa kuin punttisalilla hikoileminen konsanaan. Eikä päivän päätteeksi ole odotettavissa muuta palkintoa kuin guava mehua ja kahvi!

Ajatukset kääntyy pikkuhiljaa väkisinkin kohti Suomea, sillä näyttäisikin olevan ForecastFoxin mukaan varsin talvista ja siis jouluista. Ei muuta kun laittakaahan glögikattilat kuumiimaan ja nauttikaa toisistanne!

Maanantaina nähdään.

tiistai 15. joulukuuta 2009

Kiitos BA cabin crew!

Tämä päivä se sitten vierähtikin matkatoimistobisneksen merkeissä. Hotellin aamu-uutisissa kerrottiin nimittäin BA:n lentotyöläisten päättäneen mennä lakkoon 22.12. - 2.1. mikä oli sikäli kiusallista, että mun joulupukin reen piti lentää täältä 23.12.
Heti toimistolle päästyäni sitten osallistuin BA:n sinänsä loistavan verkkopalvelun stressitestaamiseen (kuinkakohan monen miljoonan kohtalontoverin kanssa). Kahdesti pääsin jo ihan kalkkiviivoille lennon päivittämisessä, vain Confirmation puuttui.... ja plam! Ruudulle ilmestyi syvästi pahoitteleva: Error, try again. Kolmannella yrittämällä homma tyssäsi heti alkuunsa.

Ei muuta kuin perinteisempiä kommunikaatiomenetelmiä käyttelemään: tuut tuut tuut tuut tuut tuut - varattuja olivat puhelinlinjatkin. Kunnes keksin soittaa BA:n Suomen toimistoon -ja toisella yrittämällä (5 min jonottamisen jälkeen) "British Airways how can I help you?" YES!!
Puhelun päätteeksi mulla olikin sitten liput 20.12. lennoille kotiin. Eli joudun lähtemään 3 päivää etuajassa, HARMI.

Kun sitten vauhtiin päästiin, niin samalla vauhdilla organisoimaan lentoja tänne takaisin. Suunnitelman oli lentää tänne 1.1.2010, mikä tarkoitti, että BA olisi poissa pelistä (ja sitä kautta myös Finnair). Vaihtoehtoja kuitenkin löytyy ja nyt sitten aukeaa tilaisuus ihmetellä Ankaran lentokenttää uudenvuodenpäivänä, oikein useamman tunnin ajan! Paluu paikalliseen arkeen 2.1. aamuyöstä.

sunnuntai 13. joulukuuta 2009

Arkea Arabiassa

Kahden päivän ja tunnin aikaerosta aiheutuva jet lag tuntuu olevan todella vaikeasti voitettavissa. Siitä tunnista kyllä toipuu helposti, mutta ne kaksi päivää!! Vieläkin on ihan romuna lauantai ja sunnuntai työpäivien jälkeen. Elimistö ei kertakaikkiaan voi ymmärtää, että pitäisi keskittyä TYÖNTEKOON!
Kumma kyllä samanlaista ongelmaa ei ole aiheutunut torstai - perjantai vapaasta? Tietääkö kukaan maata, jossa nämä viikonloput on yhdistetty? (Intia??)
Työmatkoilla Eddyn vieressä istuessa on ehtinyt syväanalysoimaan tätä paikallista liikennekulttuuria tarkemmin. Lähtökohtaisesti voisi oikeastaan väittää, että olosuhteet huomioon ottaen liikenne toimii hyvin. Ajatelkaapa, jos kaikki suomalaiset sullottaisiin Uudellemaalle ja kaikki julkinen liikenne lopetettaisiin, kauanko luulette työmatkanne kestävän? (Niin ja sitten tietysti kielletään naisilta autoilu!)
Täällä homma tosiaankin toimii niin, että kaikki ajaa samoja 4 - 6 kaistaisia valtaväyliä ... samaan suuntaan. Kun liikenne alkaa tökkiä, kaistojen väleihin muodostuu linjoja jotka vetävät ja varsinainen "ohituskaista" on tien oikeassa laidassa - pientareella. Myös liittymät näille valtaväylille on "tehokkaassa" käytössä. Periaatteessa liittymään pitäisi mahtua auto kerallaan jonossa. Tämä ei estä jonomuodostelmia näihin liittymiin, joissa on 3 - 6 autoa rinnakkain, poliisi taas on varmistamassa, että liittymästä menee vain auto kerrallaan; pysäköimällä poliisiauton niin, että siitä mahtuu ohi vain yksi auto. Ajatuksena täytyy olla, että näin varmistetaan, ettei valtaväylä tukkiudu täysin liittymästä syöksyvillä autoilla.
Liikennevalokäyttäytyminen antaa hyvä käsityksen kanssa-autoilijoiden kärsivällisyydestä. Heti, kun vihreävalo on syttynyt jonossa 4:stä rivitä taaksepäin alkaa torvet soida, koska kaikki eivät liiku välittömästi valon vaihduttua. Sama kärsivällisyys leimaa kyllä toimintaa tällä muutenkin, odottaa voi juu, mutta korkeintaan 5 sekuntia.
Työt on töitä -täälläkin; kanttiin ruoka hyvää, tosin kaikkien ikuinen ihmettelyn aihe tuntuu olevan annoksen hinnoitteluperusteet. Ei ole vielä kenellekään auennut... sama annos eri lautasella maksaa eri summan?! No ei se kyllä kallista ole, 3 - 4 €: alkukeitto, salaatti ja lämminruoka. Mun lautaselle ne aina ystävällisesti kasaa sellaisen keon riisiä, että ähkyä riittää pitkälle iltaan.

Lukijat