perjantai 19. maaliskuuta 2010

Uusi hotelli

Saudeihin palaamiseen oman jännityksensä toi uusi sukunimi viisumissa ja uusi hotelli.

Lento Lontoosta laskeutui aikataulussa Riadiin (klo 4:15am). Aino etu Lontoon kautta lentämisessä on BA:n väljempi kone välillä Lontoo - Riad. Muutenhan Helsinki - Lontoo on täysin hyödytön lento, koska Lontoo on itse asiassa kauempana Riadista kuin  Helsinki.
Viisumi aiheutti lähinnä normaalia pidemmän kulmien kurtistelun ja nimien tavaamisen passita, mutta loppuen lopuksi leima paukahti passiin olkapäiden kohottelulla höystettynä. Myös matkalaukut tulvat ensimmäisten joukossa ulos, joten lentokenttä tuli suoritetuksi ajassa, josta Helsingissä voi vain haaveilla.

Uusi hotellini on tällä kertaa keskeisellä paikalla business kaupunginosassa. Mena-hotellin erikoisuuksiin kuuluu mm Ruotsalainen hieronta! (Voisiko joku kertoa mitä tämä oikeasti tarkoitta? Omat mielikuvat eivät kannusta kokoeilemaan). Lisäksi tämä hotelli sijaitsee vain 5 minuutin ajomatkan päässä toimistolta, joten työmatka lyheni merkittävästi. Myös aamiainen täällä on monipuolisempi ja maistuvampi, joten kaiken kaikkiaan vaihto oli hyvästä. Tässä maisemia huoneeni ikkunasta.



Parhaiten mielikuvan tornin mittasuhteista saanen sijoittamalla mielessään huipulla olevaan pallon ("The Globe") kolmikerroksisen ravintolan.  Tavoitteena on käydä teellä ko. pallossa... siitä lisää ehkä myöhemmin.

Menasta kävelymatkan päässä on myös lukuisia ravintoloita, joten päivällinen on palannut ruokavaliooni. Tähän mennessä on koeponnistettu:
  • Intialainen ravintola; erittäin hyvää
  • Arabialainen; eksoottinen, paikka on ilmeisesti myös paikallisten suosiossa, koska tuttujen ruokapöytien lisäksi tarjolla on ruokailukorokkeita, joilla periaatteessa syödään lattialta. Ruoka viedään suuhun omin pikku viisipiikkishaarukoin. Ruoka itsessään on hyvää ja konstailematonta.
  • Stake House, tämä on ihan Saudien omistama ketju, vaikkakin vaikutteita on selkeästi saatu USA:n suunnalta. Kuten nimi ehdottaa paikassa nautitaan konstailemattomasti lihasta.




Uuden sijaintini varjopuolena on sijainti suhteessa sulkapalloiluun. Vaikka matkaa hallille on suunnilleen yhtä paljon, vien se nyt kolme kertaa enemmän aikaa.

Lyhyesti vielä säästä. Lämpötila on nyt kivunnut suhteellisen pysyvästi yli 30 asetteen.
Tässä kuva olosuhteista hotellin terassilla (kestin aurinkoa melkein täydet 5 min).




Olemme täällä nyt myös keskellä parasta hiekkamyrsky kautta. Siitä tähän loppu toinen kuva hotellin ikkunasta. Al Faisaliah (ks. edellinen kuva samasta ikkunasta) torni ei ole kadonnut mihinkään, se on vain hienon hienon ilmassa leijuvan ( ja nenässä ja hampaissa tuntuvan) hiekapilven takana.

Suomi

Palasin kotiin uusimaan viisumia. Matkalla pysähdyin Istanbuliin nauttimaan länsimaisen elämän hedelmistä, ensimmäistä kertaa kahteen kuukauteen!


 Aaah, kyllä muuten maistui hyvälle....


Prosessi ole entuudestaan tuttu:
Nippu paperia KSA:n lähetystöön, aggressiivista odottamista ja viisumi ulos. Tällä kerta tapahtumapaikkana oli KSA:n lähetystö Helsingissä, joka nyt myös myöntää viisumeja. Odotukset prosessin tehokkuudelle eivät olleet erityisen korkealla, ensimmäisen viisumin odottelun jäljiltä; mutta mikäpä siinä -koto on kuitenkin se paras paikka.


Perhe oli laatinut ilokseni myös to-do listan, ettei aika tulisi pitkäksi:
  1. Lumityöt; kohtalotovereille Saudeissa kerrottakoon, että lunta on poikkeuksellisen paljon, jopa Helsingissä. 
  2. Kuten ehkä oheisista kuvista voi päätellä.  -Done! (Lakaisin lumet sisäänkäynnin edestä ja hiekoitin pihapolun.)
  3. Akvaario; Done!
  4. jne, etc (All Done?).
Onneksi myös ystävät olivat laittaneet kalentereihinsa saapumispäivän, joten ehdimme nautiskella herkullisesta entrecote-päivällisestä (ilman lukuisa hyvä ohjeita pihvin paistamisesta ja yrttiperunoiden kypsentämisestä, hommasta tuskin olisi tullut mitään) ja Amaronen kera. Kiitos mukavasta illasta!

Suureksi yllätyksekseni (ja pettymykseksi) lähetystö piti kolmen päivän lupauksensa ja viisumi valmistui vain pienen komplikaatioin: sukunimen viimeinen kirjain oli korvautunut a:lla, joten harjusta tuli harja.

Sitten tulikin taas kova hoppu järjestellä lentoja Riadiin... ilmeisesti tämä ei ole maailmanmatkaajien ykköskohteita, koska lennot löytyivät heti seuraavalle päivälle. - Olen nyt ollut taas täällä viikon.
Arjesta täällä lisää seuraavassa postissa.

Lukijat