maanantai 7. joulukuuta 2009

Itsenäisyyspäivän huumaa

Itsenäisyyspäivä Riadissa. Hmm... olosuhteet eivät välttämättä vastaa sitä mihin ollaan totuttu: Linnan juhlat TV:stä, pimeää, kylmää, märkää ja joka ikkunalla kaksi kynttilää. Täällä sen sijaan sunnuntai on työpäivä, eikä enää ole edes märkää, eikä kylmää, eikä kyllä kynttilöitäkään. Suomivaloa tänne sen sijaa tuo Suomen Saudi-Arabian lähetystön itsenäisyyspäivän vastaanotto. Sinne kutsutaan kaikki ne suomalaiset, jotka ovat ilmoittaneet oleskelevansa täällä -joka on siis suositeltava turvallisuus käytäntö. Niinpä minunkin sähköpostissa oli kutsu tilaisuuteen:



Tähän tilaisuuteen nyt on tietysti pakko tarttua, niinpä työpäivän jälkeen nopea suihku, nenän puuterointi ja 1. päälle. Ja kylläpäs sitä oltiinkin komeita!



(ihan näyttää joltain 28v. Kluunilta , vai mitä?).

Eddyn turvallisella kyydillä paikanpäälle, ja siellähän sitä oli porukkaa ihan jonoksi asti! Tuli jopa mieleen lukuista baarijonot joissa sitä on seisoskeltu elämän aikana, sen verran innostunutta oli tunnelma jo lähetystön ulkopuolella. Ovet aukesivat täsmällisesti kusulla sisään ja kättelyjonoon! Niin sitä sitten toivoteliin hyvät IP:t hra ja rva Matti Isoarolle henkilökuntineen.



Sitten (tietysti!) seuraavaksi jo seistiinkin baarijonossa, G&T käteen ja johan alkoi juhlatunnelma kohota!

 
Vieraat olivat melkoisen kansainvälistä porukkaa, mutta yllättävän suuri suomalaissiirtokunta täällä nyt sitten kuitenkin on! Ruoka oli mitä maistuvinta, graavilohi cocktailpaloja alkuun ja jättikatkarapuvartaita riisipedillä; jälkkäriksi suklaakakkua.


 

Ruokailun edetessä päädyin sitten viehättävään naisseuraan, kuinkas muutenkaan....



Kävi ilmi, että suomalainen terveydenhuoltoammattitaito on korkeassa kurssissa täällä, King Khalid sairaalassa työskentelee joukko suomalaisia sairaanhoitajia. Kunnioitukseni heille, en edes osaa kuvitella niitä kaikkia arkielämän haasteita, joita naisena täällä ollessaan saa kohdata. Metodi on kuulemma tämä: otetaan mukaan kaksi ämpäriä. Toiseen kerätään kaikki p...aska jota päälle tulee ja toiseen taalat joita täällä tienaa. Kotiinlähdön aika koittaa kun jompikumpi äpäreistä vuotaa yli. Joillaikin on menossa 4. vuosi ilman ylivuotoja. Olipa paikalla Saudi - Suomalainen kihlaparikin, onnitteluni ja onnentoivotukset heille!

Mukavaa oli tavata suomalaisia ja kuulla kokemuksia ja hotellin punttisalille vaihtoehtoisia viikonlopun viettomahdollisuuksia. -Eikä sitä välttämättä ihan pian vietä "virallisia" itsenäisyyspäiväjuhlia.




Kävipä mielessä pieni haikeuden häiväkin, kun isolla videoruudulla esitettiin Suomikuvia mm. kesäisestä Suokista. Suomi ON hyvä maa, kun matkustaa tarpeeksi kauas sen toteamaan. -Suositellen lämpimästi!

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kulta oot paras...
Varo niitä hoitsuja kuitenkin pikkusen.
Toivoo vaimo pimeyden keskeltä

Anonyymi kirjoitti...

Tervehdys täältä Kånalasta.

Sikäli kun nopeesti luin tätä blogia, niin ilmeisesti kuntosali on tullut tutuksi ...

Mietittiin Lutran kanssa, että minkälaisella rahtikoneella sitten joudut tulemaan, kun ei pienempään "massa" mahdu !

Tässä palautellaan Itsepäisyyden kutsuturnausta, oli mukava 3,5 tunnin rupeama, ihan ei saatu enkkaa rikottua. Vaihteen vuoksi taas tänään Taliin Pauli, Kari, Janne & mä.

Revi siitä :)

- Jari -

Taina moi kirjoitti...

laalaa opetan itille miten se voi kommentoida omalla nimellään eikä anonyyminä :DD

Lukijat